Hiustenlähtö on yleisintä syksyllä ja keväällä?

Yhtenä päivänä huomaat sen: hiuksesi eivät näytä enää samalta kuin ennen. Hiustenlähtö näyttää edenneen pidemmälle yhden yön aikana, mutta tieteen mukaan se on jatkunut jo vuosia. Syynä on tietyt kovan onnen geenit, jotka altistavat iän myötä uusia hiuksia kasvattavien hiustuppien surkastumiselle.

John Hopkinsin yliopiston tutkijoiden julkaisema uusi tutkimus esittää, että hidas hiustenlähtöprosessi voi olla nopeimmillaan loppukesästä ja alkusyksystä. Osa hiustenlähdön asiantuntijoista pitää näyttöä kuitenkin melko vähäisenä.

Vertaisarvioidussa British Journal of Dermatology -julkaisussa julkaistun tutkimuksen mukaan kesä ja syksy ”liittyvät” vuodenaikoina jollain tavoin hiustenlähtöön. Tutkijat tulivat tähän johtopäätökseen analysoimalla Google Trends -palvelun tarjoamaa dataa kahdeksan eri maan hakutiedoista siitä, miten usein ihmiset ovat hakeneet netistä tietoa hiustenlähdöstä vuosien 2004-2016 aikana. Tutkimuksen mukaan kiinnostus oli huipussaan aina alkusyksyn ja kevään aikana.

Pohjoisella pallonpuoliskolla sijaitseville maille tutkijat määrittelivät kevään kestävän maaliskuusta toukokuuhun, kesän kesäkuusta elokuuhun, syksyn syyskuusta marraskuuhun ja talven joulukuusta helmikuuhun.

”Kiinnostavaa on myös, että hiusten(karvojen)lähdön kausivaihtelua ilmenee myös eläimillä, ja sitä on todettu muun muassa rhesusapinoilla, kissoilla ja koirilla”, tutkimuksen toinen kirjoittajista Shawn Kwatra kertoo Medical News Todaylle.

”Ihmiset, jotka huomaavat kesällä ja syksyllä tavallista enemmän hiustenlähtöä, voivat olla vakuuttuneita, että se on täysin normaalia”, Kwatra jatkaa.

Medical Dailyn mukaan tutkimus ei kuitenkaan tarjoa uutta tietoa tai oivalluksia vuodenajan ja hiustenlähdön välillä. Sen sijaan se noudattelee normaalia kiinnostusta plastiikkakirurgiaa kohtaan, johon myös hiustensiirrot luetaan.

Men’s Healthin haastatteleman Mac Fadran mukaan Google-haut eivät korreloi varsinaisen hiustenlähdön kanssa. Hänen mukaansa ihmiset etsivät tietoa hiustenlähdöstä enemmän syksyisin yksinkertaisesti siitä syystä, että kesällä kosmeettisia toimenpiteitä on vähemmän saatavilla ja useimmat viettävät vapaa-aikansa ulkona tai lasten kanssa.

Lisätietoa: Live Science.